SDP:n Ojala-Niemelä: Raiskauksesta tuomittava lähtökohtaisesti aina ehdotonta

Tiedotearkisto,Tiedotteet

 

SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on tyytyväinen hallituksen päätökseen kiristää seksuaalirikosten rangaistuksia. Varatuomari Ojala-Niemelä on eduskunnan lakivaliokunnan demariryhmän puheenjohtaja.

– Seksuaalirikoslainsäädäntöä uusitaan nyt niin, että lainsäädäntö kunnioittaa paremmin henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tähän Suomi on kansainvälisestikin sitoutunut, Ojala-Niemelä muistuttaa.

Hallituksen esityksessä puututaan varsinkin raiskausrikoksen tunnusmerkistöön. Jatkossa väkivaltaa sisältänyt teko tulisi aina rangaistavaksi vähintään raiskauksen perustekomuodon mukaan. Raiskausta olisi aina pidettävä törkeänä, kun se kohdistuu alle 18-vuotiaaseen. Lisäksi ns. ”lievä raiskaus” eli pakottaminen sukupuliyhteyteen poistuu rikoslaista. Muutoksilla korostetaan tekojen paheksuttavuutta ja väkivallan käytön ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen moitittavuutta.

– Kyse on oikeustajusta. Raiskauksen rikoksena täytyy lähtökohtaisesti olla sellainen, että tunnusmerkistön mukaisesta teosta seuraa ehdoton vankeusrangaistus, Ojala-Niemelä toteaa.

Esitysluonnoksessa ehdotetaan myös rangaistusasteikkoa kiristettäväksi. Asteikon kiristämisellä tavoitellaan lievempien raiskausrikosten rangaistusten koventamista, mutta sen odotetaan vaikuttavan myös rangaistuskäytännön ankaroitumiseen muilta osin, kun väkivaltaa sisältäneet teot arvioitaisiin aina vähintään raiskauksen perustekomuodon mukaan.

– Raiskauksen kaltaisissa törkeissä rikoksissa aiemmin tuomitut lievät rangaistukset ovat olleet omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen. Lainsäätäjä suhtautuu vakavasti seksuaalirikoksiin, ja sen on näyttävä jatkossa myös rangaistuskäytännössä, Ojala-Niemelä päättää.

Lisätietoja:

Johanna Ojala-Niemelä

050-5122663