Hepolan vanhustentalon 35-vuotisjuhlapuhe

Puheet

Hepolan vanhustentalon 35-vuotisjuhlapuhe

Hepolan vanhustentalon 35-vuotisjuhlapuhe

kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä 20.10.2014

Hyvä juhlaväki!

Oli suuri ilo ja kunnia tuoda tähän juhlaan onnittelut ja kiitos tehdystä työstä. Hepolan vanhustentalo on tulossa keski-ikään. Suomessa väestörakenteen muutos on Euroopan nopeinta. Erityisen nopeasti kasvaa 80 vuotta täyttäneen väestön määrä. Samaan aikaan nuoremman väestön määrä pienenee. Sukupolvien välinen tasa-arvo onkin yksi keskeinen päämäärä.

Hyvän elämän tarjoaminen kaikille ikään katsomatta on punaisena lankana monen politiikassa toimivan elämässä. Näin myös minun. Kaikilla ihmisillä tulisi olla oikeus hyvään elämään. Hyvä elämä voi tarkoittaa eri asioita eri-ikäisille mutta muutama peruspilari varmasti säilyy läpi elämän. Hyvän elämän edellytyksiä voidaan jossain määrin parantaa myös lainsäädännöllä.

Tosiasia on, että ikääntyneet ihmiset elävät maassamme hyvin erilaisissa olosuhteissa. Kaikki eivät elä niin hyvää elämää kuin voisivat tai haluaisivat. Valtaosa vanhuksista voi hyvin ja tulee toimeen taloudellisesti ainakin kohtuullisesti. He ovat omatoimisia, asuvat kotioloissa ja osallistuvat sosiaaliseen elämään ystäviensä ja omaistensa kanssa.

Kaikilla ei kuitenkaan mene näin hyvin. Yksinäisyys, taloudelliset vaikeudet, liikuntarajoitteet ja muistihäiriöt voivat johtaa eristäytyneisyyteen etenkin, jos palvelut eivät toimi. Hyvinvointi Suomessa – taloudelliset vaikeudet – ovat liian monelle ikäihmiselle tavallista arkea. Minihallitusneuvotteluissa teimme töitä eläkeläisten tulotason parantamisen ja köyhyyden vähentämisen puolesta. Takuueläkkeeseen esittämämme korotuksen osalta emme saaneet muita puolueita puolellemme. Sen sijaan eläketulovähennyksen saimme läpi. Vaikka nyt tehty veroratkaisu, jossa verotusta kevennetään pienituloisten osalta, auttaa myös monia eläkeläisiä, kaikkia nämä verohelpotukset eivät auta. Työtä näiden asioiden korjaamiseksi on jatkettava, sillä erityisesti pienellä eläkkeellä elävät ikäihmiset joutuvat usein tinkimään jopa välttämättömistä asioista.

Suomalaisen vanhuspolitiikan tavoitteena on, että mahdollisimman moni ikääntyvä voi elää laadukasta elämää omassa kodissaan. Viime kesänä saatiin voimaan pitkään odotettu vanhuspalvelulaki ja samalla uudistettiin ikäihmisten palveluja koskevat laatusuositukset.

Vanhuspolitiikkamme tavoitteiden mukaan tulevaisuudessa yli 90 % yli 75-vuotiaista ihmisistä hoidetaan kodissaan tai palveluasunnoissa. Tämä edellyttää vahvaa satsaamista kotiin tuotaviin palveluihin sekä omaishoidon kehittämiseen. Se edellyttää myös selkeää panostamista avopalveluiden monipuoliseen kehittämiseen. Väestörakenteen muuttuessa meillä on suurena haasteena myös turvata riittävä henkilöstö kasvavaan vanhuspalveluiden tarpeeseen.

Hyvät kuulijat!

Ikääntyvät ihmiset ovat valtava voimavara yhteiskunnassamme. He ovat kuluttajia, veronmaksajia, vapaaehtoistyöntekijöitä, auttavat nuorempia sukupolvia erilaissa elämäntilanteissa. He ovat ihmisiä, jotka ovat tottuneet kantamaan vastuuta – niin itsestään kuin läheisistään. Mutta jokainen ihminen tarvitsee jossakin vaiheessa apua, ja silloin kun tarve tulee, niin palveluita pitää olla myös saatavilla.

Eduskunnassa vanhuspalvelut ovat olleet paljon esillä muun muassa vuosi sitten voimaan astuneen vanhuspalvelulain johdosta. Vanhuspalvelulaki on tämän hallituskauden yksi isoimmista ponnistuksista. Se turvaa inhimillisen ja laadukkaan hoidon ja hoivan, mutta se ei tapahdu itsestään, vaan lain toteutumista pitää valvoa ja varata siihen riittävästi voimavaroja. Tämä on ihmisarvokysymys, tämä on ihmisoikeuskysymys. Ketään ei saa jättää heitteille. Asiat, joista vanhuspalvelulaissa säädetään, eivät ole uusia. Laki kuitenkin tarvittiin, sillä aikaisemmin asiantuntijoiden suosituksille on viitattu kintaalla.

Vanhuspalvelulaki on paljon muutakin kuin hoidon ja hoivan organisoimista. Se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa ikääntymistä pidetään arvossaan, jokaisen ihmisen osallisuutta pidetään tärkeänä ja nähdään, että kaikenikäiset kansalaisemme ovat yhtä arvokkaita ja ainutkertaisia.

Laki velvoittaa kuntia perustamaan vanhusneuvoston, jonka kanssa kunnan on tehtävä yhteistyötä ja varmistettava siten, että ikäihmisten ääni tulee kuulluksi kunnallisessa päätöksenteossa.

Vanhuspalvelulain avulla parannetaan ikäihmisen oikeuksia hänen tarvitsemiinsa palveluihin niin koti- kuin laitoshoidossa. Laki vahvistaa ikäihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa palveluiden sisältöön ja toteuttamiseen. Laki velvoittaa selvittämään yksilöllisesti jokaisen apua tarvitsevan henkilön palvelujen tarve viivytyksettä.

Vanhuspalvelulaissa korostetaan, että ikäihmisten hoito ja huolenpito toteutetaan ensisijaisesti kotona tai kodinomaisessa ympäristössä. Laitoshoitoon turvaudutaan vain, jos se on lääketieteellisesti tai arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Lain hengen mukaan esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla ei saa hoitaa ihmisiä, jollei siihen ole lääketieteellistä tai muuta perusteltua syytä. Esimerkiksi muistisairaus tai välimuotoisten hoitopaikkojen puute ei riitä perusteluksi. Valitettavan monessa kunnassa tehostetun palveluasumisen, ryhmäkotien ja vastaavien kodinomaisten asumis- ja hoitoyhteisöjen vähäisyyden takia ikäihmisiä on laitoshoidossa. Toisaalta kotihoidossa on ihmisiä, joiden oikea asumispaikka ei turvattomuuden tai muistiongelmien takia ole enää koti.

Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa laitoshoidon purkamisesta käsitteet ovat menneet monella pahasti sekaisin. Tehostettu palveluasuminen ja ryhmäkotiasuminen eivät ole laitoshoitoa. Laitoshoidolla tarkoitetaan terveyskeskusten pitkäaikaisvuodeosastoja. Kuten aiemmin totesin, pitkäaikaisosastoilla on valitettavasti tälläkin hetkellä potilaita, joiden ei olisi sinne tarvinnut joutua, jos kuntouttava hoito olisi alusta alkaen järjestetty asianmukaisesti ja jos välimuotoisia kodinomaisia asumispaikkoja olisi riittävästi tarjolla. Pitkäaikaisosasto ei saisi olla kenenkään koti. Nykyään pitäisi puhua enemmän yhteisökodeista tehostetun palveluasumisen sijasta. Myös yhteisöllinen asuminen on kotona asumista ja olosuhteet tulee rakentaa kodinomaisiksi.

Kaikkea ei kuitenkaan lainsäädännölläkään voida rakentaa, vaan tarvitaan myös asenteiden muutosta. Kaikki me vanhenemme ja siksi tavoitteena pitää olla se, että jokainen kansalainen vauvasta vaariin ja murkusta mummoon, pääsee osalliseksi yhteiskunnassa. Meidän on tunnistettava ja huomioitava, että iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen ryhmä – kuten ei mikään muukaan ikäryhmä – vaan joukossa on hyvin eri-ikäisiä, suurin osa varsin terveitä ja hyväkuntoisia, aktiivisia kansalaisia. On hyväosaisia, mutta myös syrjäytyneitä sekä niitä iäkkäitä ihmisiä, jotka eivät toimintakykynsä rajoitteiden vuoksi pysty osallistumaan yhteisönsä ja yhteiskunnan toimintoihin ilman tukea. Tarvitsemme lisää sukupolvien välistä ymmärrystä ja yhteyttä – sukupolvien ketjua. Tätä sukupolvien ketjua edistää myös tämä asumisympäristö, johon aikoinaan rakennettiin asuntoja vanhuksille, mutta jossa nykyään asuu myös opiskelijoita ja työssäkäyviä. Sukupolvien ketjua varten meidän ei pitäisi tarvita lakeja ja asetuksia. Eri-ikäisten vuorovaikutusta me jokainen voimme lisätä omallakin toiminnallamme.

Hyvät kuulijat!

Tänään olemme kerääntyneet juhlimaan Hepolan vanhusten talon 35-vuotisjuhlaa. Talon perustajat, järjestöuurtajat, ovat tehneet mahdolliseksi sen, että Hepolan vanhustentalot ovat tarjonneet jo vuosikymmenien ajan kodin monille monille ihmisille. Mikä sitten tekee asunnosta kodin? Aihetta on tutkittu ja ikäihmiset ovat nostaneet esiin seuraavia asioita: tunne vapaudesta, itsemääräämisestä ja omasta päätösvallasta. Sosiaalisten suhteiden ylläpitoon on mahdollisuus. Estetiikka ja luonnonläheisyys. Tärkeitä asioita ovat myös tasavertaisuus hoitajien ja avunantajien kanssa. Turvallisuus sekä mahdollisuus ilmaista tunteita.

Kun mietin Hepolan vanhustentalon asumisyhteisöä, niin moni edellä mainitsemistani asioista täyttyy täällä. Hepolan vanhustentalo ja sen asukkaat ovat minulle tuttuja vuosien varrelta. Kesäistä pihaparlamenttia voi pitää jo pienimuotoisena perinteenä. Tämän tyyppiset kaikille avoimet laulu- ja yhdessäolohetket luovat mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Täällä asuessaan asukas on myös luonnon helmassa ja ympäristön tarjoamia puitteita voi hyödyntää esimerkiksi ulkoiltaessa. Myös kaikki palvelut koulusta kirkkoon ovat lähes käden ulottuvilla. Nämä ovat hyvin perusasioita, joita me kaikki arvostamme ikään katsomatta.

Näistä asioista syntyy siis koti. Asuipa ikäihminen missä tahansa, hänellä tulee olla oikeus kokea olevansa kotona. Se, onko tämä tunne mahdollista, riippuu hyvin paljon läheisten ihmisten sekä hoitajien arvoista ja asenteista.

Vanhuspalvelulain julkistamisen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi laatusuositukset hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Näissä laatusuosituksissa annetaan konkreettisia ohjeita ikälain toimeenpanemiseksi. Erityisesti niissä korostetaan ikäihmisten osallisuutta ja aktiivista roolia toisaalta palvelujen kehittämisessä kunnassa, mutta toki myös omien palvelujen suunnittelussa yhdessä ammattihenkilöstön kanssa. Niissä selkeytetään laitoshoidon laatuun liittyviä asioita, esimerkiksi työntekijöiden ammattitaitovaatimuksia.

Toinen ikälakia täydentävä suositus, joka on laadittu sosiaali- ja terveysministeriössä, on Kansallinen muistiohjelma. Muistisairaudet ovat koko ajan lisääntyvä sairausryhmä johtuen kansakuntamme ikääntymisestä. Yli 65-vuotiaista suomalaista sairastaa jotain muistisairautta noin 6,5 %, 75-vuotiaista noin 12 % ja yli 85-vuotiaista noin 35 %. Koska keskuudessamme on koko ajan enemmän yli 85-vuotiaita henkilöitä, myös muistisairautta sairastavia on koko ajan enemmän. 

Hyvät kuulijat!

Lopuksi haluan mainita jotain valmisteilla olevasta omaishoitolaista. Omaishoidon kehittämistyöryhmä teki ansiokkaan työn lain valmistelun perustaksi. Työryhmän työ on nyt ministeriössä lainsäädäntötyön pohjana. Toteutuessaan laki tulee helpottamaan huomattavasti omaishoitajien asemaa. Suurin muutos nykytilanteeseen olisi se, että omaishoidosta tulisi hoitomuoto muiden hoitomuotojen rinnalla. Tämä tarkoittaisi sitä, että kunta tekisi omaisen kanssa ns. omaishoitosopimuksen ja omaiselle taattaisiin työstä palkka, vapaapäivät, työterveyshuolto ja vastaavat etuudet.

Tähän asti omaishoidosta käyty keskustelu on kapea-alaisesti pyörinyt vain sen teeman ympärillä, mikä taho maksaa omaishoidon palkkion. Tässä lainsäädäntövalmistelussa halutaan parantaa omaishoitajien asemaa kokonaisuudessaan. Työtä tehdään ministeriössä lain valmistumiseksi, mutta lakiesitystä ei ainakaan kokonaan saada valmiiksi tämän hallituksen aikana.

Arvokas ikääntyminen on ihmisoikeus. Tosiasia kuitenkin on, ettei lainsäädäntö voi määrätä, miten kohtelemme toinen toisiamme. Mutta ikä on vain numeroita. Kysymys on siitä, minkä ikäisiksi itse koemme itsemme. Haluan vielä kerran toivottaa lämpimät onnittelut sekä hyviä vuosia 35-vuotiaalle Hepolan Vanhustentaloille sekä sen asukkaille.