Tänä keväänä on julkaistu kaksi mielenkiintoista analyysia Suomen arktisesta politiikasta ja sen mahdollisuuksista. Kenellekään ei liene enää epäselvää, että arktisella alueella on suuret mahdollisuudet luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvaan liiketoimintaan.

 

Valtioneuvoston kanslia julkaisi Kasvua pohjoisesta –raportin, joka tarkastelee sitä, miten Norja, Ruotsi ja Suomi voivat saada aikaan kestävää kasvua arktisella alueella. Lisäksi Suomen lamasta nostanut entinen pääministeri Lipponen selvitti EK:n toimeksiannosta talouskasvun edellytyksiä arktisilla ja pohjoisilla alueilla. Suositus julkaistiin ennen pääsiäistä nimellä Pohjoinen tahtotila.

​

Näiden raporttien viesti on selvä: pohjoisessa on suuret mahdollisuudet liiketoiminnalle, jonka kasvattamiseksi Suomessa ei toistaiseksi ole tehty kaikkea voitavaa. Arktisen toiminnan nostamisella uudelle tasolle on hyvät mahdollisuudet. Toinen pääviesti on, että tarvitaan poliittista päättäväisyyttä ja johtajuutta. Erityisesti Lipposen suusta tämä kannanotto oli odotettu.

 

Suomi on ollut arktisessa politiikassa mukana. Meillä on arktinen strategia ja siihen liittyvät valmisteluelimet, kuten arktinen neuvottelukunta. Tasavallan presidentti on edistänyt arktista yhteistyötä etenkin Norjan kanssa. Nyt tarvitaan ripaus lisää päättäväisyyttä: polkaistaan hyvät hankkeet reippaasti käyntiin. Suunnittelussa olemme hyviä, mutta asioita tulee viedä eteenpäin käytännön tasolle. Jokaisen toimijan etu on tietää, millä säännöstöillä, politiikalla ja aikataululla taloudelliset ja liike-elämän hankkeet voivat edetä.

 

Valtioneuvoston kanslian raportissa esitetään neljä selkeää kasvun ajuria. Nämä ovat pohjoisen ihmisille tuttuja: uusiutuva energia erityisesti nesteytetty maakaasu, kestävä kaivostoiminta, matkailun kehittäminen ja nk. kylmäosaaminen. Kaikilla näillä neljällä sektorilla Lapissa ollaan jo pitkällä tai vähintään hyvässä alussa. Kansainvälinen ulottuvuus kuten yhteinen sääntely, liikkuva työvoima, rajaesteiden purkaminen ja pitkän aikavälin liikenne- ja infrasuunnittelu ovat välineitä näiden sektorien kasvattamiseen.

 

Lipposen toimenpidelistalla on kymmenen kohtaa. Suomen tulee tavoitella EU:ssa pohjoisen politiikan johtajuutta. EU:n nykyinen asetelma painottuu liiaksi etelään.

Tähän näkemykseen on lappilaisena poliitikkona helppo yhtyä.

 

Pohjoisen Suomen saavutettavuuden parantaminen niin meritse, lentoreittien, rautateiden kuin maanteidenkin osalta on tärkeässä osassa tulevaisuuden panostuksia. Kunnostettavista tieyhteyksistä tärkeimmät ovat VT4 Kemi-Oulu ja VT 21 Muonio- Kilpisjärviväli. Näiden kunnossapito on tärkeää, ja tässä elinkeinoelämän ja matkailun tarpeet ovat yhteiset. Myös Kemi-Tornion alueen lentoyhteydet on turvattava. Tornio/Laurila radan sähköistämisen on oltava työlistalla kärjessä. Kustannukset ovat varsin pienet suhteessa siihen, mitä kaikkea se mahdollistaa tulevaisuudessa, kuten rajat ylittävän henkilöjunaliikenteen sekä suurteollisuuden yhteydet.

 

Jotkin esityksistä saavat varmasti ristiriitaisen vastaanoton Lapissa. Itsekään en ole valmis nielemään esitystä Oulun ja Lapin yliopistojen yhdistämisestä. Lipponen esittää, että yliopistojen yhteistyötä täytyy vahvistaa ja perustaa yksi Arktinen yliopisto, joka kykenee kilpailemaan kansainvälisesti. Moni suomalainen yliopisto toimii usealla kampuksella kuten Itä-Suomen yliopisto Joensuussa ja Kuopiossa. Hänen mukaansa tulevaisuudessa Arktinen yliopisto voisi tarkoittaa Oulun ja Lapin yliopistoja, joilla molemmilla säilyisi vahvat kampukset sekä Rovaniemellä että Oulussa. Nämä perustelut eivät saa vakuuttumaan, vaan olen itsenäisen Lapin yliopiston kannattaja.

 

Johanna Ojala-Niemelä

Kansanedustaja

Kolumni Lounais-Lapissa 9.4.2015