Arvoisa rouva puhemies! Perustuslain 62 §:n 2 momentin mukaan ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä. Miksi näin sitten on säännelty?

Säännöksen tavoitteena on mahdollisimman pitkälti etukäteen ehkäistä ne tilanteet, jotka voivat johtaa luottamuksen vaarantumiseen valtioneuvoston jäsenten toiminnan asianmukaisuutta kohtaan sekä siirtää painopistettä ministerin toiminnan jälkikäteisestä arvioinnista mahdollisia väärinkäytöksiä estäviin toimiin. Säännöksen tavoitteena on siis mahdollistaa ministerin toiminnan kontrolloitavuus ja estää ennakolta ulkopuolisten sidonnaisuuksien vaikutus ministerin toimintaan. Sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuus mahdollistaa osaltaan esimerkiksi ministerin esteellisyyden huomioimisen. Se lisää myös yleisemmin poliittisen järjestelmän avoimuutta ja samalla vahvistaa sen legitiimisyyttä.

Perustuslain sääntely vastaa pitkälti länsieurooppalaista yleistä linjaa, eikä siihen kohdistu sellaisenaan varsinaista muutostarvetta etenkään, jos sitä sovelletaan laajentavasti, niin että ministerit ilmoittavat myös varallisuudessaan ja muissa sidonnaisuuksissaan ministeriaikana tapahtuvista muutoksista. Yleisesti ottaen sidonnaisuuksien ilmoitusjärjestelmä on tähän asti toiminut tavoitteittensa mukaisesti, ja ilmoitukset ovat olleet ainakin valtaosin asianmukaisia.

Asia, joka nyt esitetyissä sidonnaisuusilmoituksissa tulee esiin, liittyy siihen, että ministerien ilmoitukset ovat tarkkuudeltaan hyvin epäyhtenäisiä eikä niitä voida pitää yhteismitallisina. Osittain ministerit ovat kirjanneet varallisuuttaan koskevat tiedot esimerkillisen yksityiskohtaisesti, kuten sisäministeri Orpo. Osittain taas ilmoitukset ovat varsin ylimalkaisia. Näin on erityisesti pääministerin osalta, jonka ilmoituksessa viitataan esimerkiksi kiinteistöomaisuuteen mainitsemalla ainoastaan esimerkkejä ja rahoitusomaisuuteen määrittelemällä se merkittäväksi ilman täsmällisempää suuruusluokkaa tai erittelyä.

Tässä voi sanoa ministerien osien vaihtuneen, sillä oletusarvo on, että pääministeri kertoisi omistuksistaan tarkemmin kuin muut ministerit. Pääministerin esikunnasta on jo kiirehditty ilmoittamaan, ettei ilmoitusta täydennetä, sillä se täyttää Oikeuskanslerinviraston vaatimukset. Olisiko tässä pääministeri Sipilän syytä ottaa oppia edeltäjiltään ministeri Kataiselta ja Stubbilta, joiden sidonnaisuusilmoitukset olivat yksilöidympiä?

Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoista esimerkiksi Hidén ja Viljanen ovat kannanotoissaan pitäneet pääministerin varallisuusilmoitusta pääministerin asema huomioon ottaen tarkoitukseensa nähden liian yleispiirteisenä, vaikkakaan sitä ei ehkä suoraan voida pitää perustuslain kannalta riittämättömänä.

Avoimuuden kannalta, olisiko parempi ilmoittaa pikemminkin enemmän kuin vähemmän? Tämä edellyttänee ainakin, että valtioneuvoston piirissä ohjeistetaan tarkemmin ministereiden sidonnaisuusilmoitusten sisältöä niin, että eduskunta saa kunkin ministerin osalta varallisuustiedot ja muut perustuslain edellyttämät tiedot mahdollisimman yksilöidysti.

Korostan vielä, että sidonnaisuusilmoituksissa on kyse nimenomaan ministerin toiminnan arvioinnin mahdollistamisesta eikä uteliaisuuden tyydyttämisestä. (Hälinää — Puhemies koputtaa) Esimerkiksi pääministerin, valtiovarainministerin tai elinkeinoministerin toiminta voi vaikuttaa olennaisesti esimerkiksi yritysten toiminnan kannattavuuteen, jolloin on erityisen tärkeää varmistua siitä, ettei jälkikäteen synny epäilyksiä päätöksenteon epäasianmukaisista vaikuttimista.