Kolumni Uusi Rovaniemi 5.8.2015

 

Sipilän hallitus kaavailee suuria julkisen talouden menoleikkauksia, joiden se katsoo olevan välttämättömiä talouden vakauttamiseksi ja vahvistamiseksi.

Valtiovarainministeriön hallitusohjelman vaikutuksista tekemien laskelmien perusteella on osoittautunut, että menoleikkaukset huonontavat ennestään heikoimmassa asemassa olevien asemaa. Tätä ei voi hyväksyä.

 

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on vasta hiljattain pitänyt toimeentulotuen vähimmäistasoa Suomessa liian heikkona. Jos sitä huononnetaan vielä entisestään, meillä on kohtalaisen varmasti oikeudellisia ongelmia Euroopan sosiaalisen peruskirjan noudattamisessa. Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa turvataan oikeus suojeluun köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä vastaan.

 

Syyskuun budjettiriihessä tärkeä linjakysymys on, miten tehokkaimmin käydään hyvinvointiyhteiskunnan varjoissa vaanivaa köyhyyttä vastaan. Tulo- ja veropolitiikassa tarvitaan tarkoin kohdennettuja toimia kaikkein heikoimmassa asemassa olevien arkisen toimeentulon helpottamiseksi. Listalla ovat niin vähävaraisten lapsiperheiden, koulupudokkaiden, pitkäaikaistyöttömien, vajaakuntoisten, velkaantuneiden kuin köyhimpien eläkeläisten asiat.

 

Talouskasvun vahvistuminen ja työllisyyden paraneminen vähentävät suoraan köyhyyttä ja syrjäytymistä. Kaikkiin köyhyyden umpikujiin ne eivät valitettavasti avaa ulospääsyä. Tarvitsemme laajaa ja syvää, etsivää ja ehkäisevää sosiaalityötä – ja sille käteen osuvia välineitä.

 

Erityistä tukea kaipaavien lasten ja nuorten määrä on ollut pitkään kasvussa. Varhainen puuttuminen ongelmiin, räätälöity tuki ja opetuspanostukset ehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä. Opintojen keskeyttämisiä tulee vähentää opinto-ohjausta ja kymppiluokkien käyttöä tehostamalla.

 

Myöhäisen puuttumisen ikävää satoa korjataan poliisiasemilla, oikeusaleissa ja vankiloissa päivittäin. Tänä kesänä myös ääriliikkeiden nousu on nostanut päätään Suomessa. On ollut ilahduttavaa huomata, että kansalaiset ovat olleet sankoin joukoin liikkeellä monikulttuurisuuden puolesta rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy on paras tapa kitkeä näiden ilmiöiden kasvualusta.

 

2010-luvun sosiaalipolitiikassa on kyettävä herättämään kansalaisten sosiaalinen omatunto välittämään lähimmäisistä, naapureista ja työyhteisöistä. Suomessa on runsas viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen verkko. Mikään viralliskoneisto ei kuitenkaan riitä, jos ihmisten oma vastuu ja solidaarisuus kanssaihmisiä kohtaan päästetään kokonaan rapautumaan.

 

Syrjäytyviksi ryhmiksi viipaloitu köyhyys ei saa ääntään kuuluviin. Kaikupohjaa on kasvatettava puolueissa ja muissa kansanliikkeissä. Toivon myös maan hallitukselta, että budjettiriihessä on tulossa avausta yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevien osalta – ei päätepiste.

 

Johanna Ojala-Niemelä

Kansanedustaja