Kolumni Kemi-Torniolehti 24.8.2015

Pääministeri Sipilää voi ihailla rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Sellaisella voimalla hän lähti viemään eteenpäin yhteiskuntasopimukseksi nimettyä aikomusta alentaa työn tekemisen yksikkökustannuksia lähinnä elinkeinoelämän toiveiden mukaisesti. Sipilä unohti kaksi asiaa; Suomessa työelämän muutoksista sovitaan kolmikantaisesti ja sanelupolitiikka ei ole hyvä tie avata peliä.

 

Tärkeän asian hoitaminen tyssäsi heti alkuunsa hallituksen neuvottelutekniseen osaamattomuuteen sekä ymmärtämättömyyteen suomalaisesta kolmikantaisesta neuvottelutavasta. Näin keskustelu kilpistyi uhkailun ja kiristämisen välimaastoon heti alkumetreillä. Näistä poteroista ei sitten päästy enää ylös. Se on sääli, sillä aitoa yhteiskuntasopimusta Suomi ehdottomasti tarvitsee.

 

Yhteiskuntasopimuksesta puhuminen silloin, jos tarkoituksena on vain ja ainoastaan työn yksikköhinnan laskeminen työaikaa pidentämällä edustaa melkoisen kapeaa näkökulmaa yhteiskunnasta. Miksi mukana eivät ole palkansaajien lisäksi opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, itsensätyöllistäjät ja yrittäjät sekä maanviljelijät. Yhteiskunta ei rajaudu pelkästään työmarkkinoihin. Kaikkia väestöryhmiä ja niiden edustajia kannattaisi nyt kuunnella työllisyys- ja säästölääkkeistä, mikäli todellinen yhteiskuntasopimus halutaan saada aikaan.

 

 Kolmikantayhteistyötä kuvaa hyvin kolme A:ta: arvostus, aito yhteistyö ja aikaansaaminen. Ja tulokset ovat aivan vastaansanomattomia. Viime hallituskaudella suurimmat kestävyysvajetta ja kilpailukykyä parantavat saavutukset tehtiin kolmikantayhteistyön kautta: kaksi laajaa työmarkkinaratkaisua, työurasopimus, eläkeuudistus ja monia muita lainsäädäntöhankkeita. Ja kaikki yhteisymmärryksessä. Mikä vika on tässä toimintamallissa, joka on osoittanut toimivuutensa vuosikymmenien saatossa ja joka on kansainvälisestikin harvinainen?

 

Sopimisen, ei repimisen, kulttuuri on vienyt suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin aikaisemminkin. Kaikki isot työelämää ja eläkkeitä koskevat uudistukset on tehty yhteistyössä kolmikantaisesti. Ollaanko kolmikantayhteistyön isoa periaatetta, joka on aina ollut aito, tasaveroiseen valmisteluun ja sopimiseen perustuva yhteistyömalli, muuttamassa, ehkä peruuttamattomasti Sipilän hallituksen kaudella? Jos näin on, edessä on tuulisia aikoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Sipilä joukkoineen on sohaisemassa ampiaispesään syvemmälle kuin ehkä oli tarkoituskaan.

 

Vanhoja latuja hiihtäminen ei riitä muuttuneessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, vaan tarvitaan uusia uria. SDP käynnistää kansalaiskeskustelujen sarjan, jolla haetaan vaihtoehtoista yhteiskuntasopimusta laajasti ja kaikkia yhteiskunnan osapuolia kuunnellen. Hallitus voi ottaa tästä mallia. Toiveeni hallitukselle on; ottakaa lusikka kauniiseen käteen ja yrittäkää vielä kerran. Luottamus oli avainsananne Smolnassa toukokuussa. Mihin luottamuksen hakeminen eri osapuolten välille tässä kohtaa hävisi?

 

Johanna Ojala-Niemelä

Kansanedustaja