Ojala-Niemelä: Soklista uuden kaivospolitiikan malliesimerkki

Tiedotearkisto,Tiedotteet

Tiedote 14.9.2015

 

SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on pettynyt Yaran ilmoitukseen keskeyttää Soklin kaivoshanke

 

Viime kaudella SDP:n ollessa hallituksessa tehtiin kaikki mahdollinen, että saatiin tiukassa taloustilanteessa järjestymään rahaa Soklin infra-hankkeille. Olen ollut toiveikas hankkeen suhteen, koska kaivos olisi tuonut työtä ja toimeliaisuutta koko Itä-Lappiin. Kerrannaisvaikutukset tämän mittaluokan hankkeessa ulottuvat koko Suomeen, Ojala-Niemelä toteaa. Olen pettynyt Yaran ilmoitukseen, ettei kaivosta nyt katsota taloudellisesti kannattavaksi.

 

– Soklin kaivoshankkeella olisi merkittävä työllisyysvaikutus Itä-Lapissa ja erityisesti Savukosken kunnan alueella. Maan hallituksen tulee tehdä kaikki voitava näiden työpaikkojen eteen. Ojala-Niemelä peräänkuuluttaa valtiojohtoista talouspolitiikkaa, jonka malliesimerkkinä viime kaudella oli Turun telakan pelastaminen. Maltilla ja vahvalla näkemyksellä löydettiin telakalle hyvä omistaja ja saatiin telakka jälleen kannattavaksi. Myös Soklin hankkeessa valtion ja Sipilän hallituksen on osoitettava samanlaista johtajuutta.

 

 Talvivaara on mustannut kaivoshankkeiden mainetta, mutta Soklista voisi tehdä uudenlaisen kaivospolitiikan kärkihankkeen, jossa sitouduttaisiin alusta asti kestävään kaivospolitiikkaan ja myös riskeihin varauduttaisiin taloudellisesti. Kestävä kaivososaaminen voisi olla myös Suomen vientivaltti.

 

–     Paikallisten kannalta on ikävää, että löysässä hirressä roikottaminen jatkuu, koska Yara jatkaa lupaprosessien läpiviemistä ajatuksena arvioida hanketta kenties tulevaisuudessa uudelleen. Ojala-Niemelä toivoo, että tämä Yaran tänään julkaistu ratkaisu hankkeen telakalle laittamisesta jää lyhytaikaiseksi.

 

 

Lisätietoja: Johanna Ojala-Niemelä

050 512 2663