VAALIT OVAT TAKANA

Kolumniarkisto,Kolumnit

 

 

Suomalaisilla on ollut jännittävä kevät. Kunnallisvaalit on juuri käyty ja tulostakin vielä sulatellaan. Rovaniemellä valtuustoon tuli valituksi 26 konkaria ja 25 uutta kasvoa. Naisia valtuustoon tuli valituksi alle puolet 39 prosenttia. Seuraava valtuustokausi tulee jäämään historiaan vedenjakajana. Edessä on suuria muutoksia, kun sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirtyvät maakunnille. Maakunta- ja soteuudistus tulevat vaikuttamaan jokaisen suomalaisen elämään vuosikymmeniä eteenpäin.

 

Sotepalveluiden siirtymisestä huolimatta kunnille jää edelleen merkittäviä tehtäviä. Kuntien tehtävänä on mm. elinkeinotoiminnan ja yrittäjyyden edistäminen, sivistyspalveluiden tuottaminen, liikunnallisen elämäntavan edistäminen ja kulttuuripalveluiden tarjoaminen.

 

Tulevan neljän vuoden aikana juuri valitut päättäjät ratkaisevat, mihin suuntaan Rovaniemeä kehitetään. Tulevaisuuden kuntien tärkeimmät tehtävät liittyvät mielestäni koulutukseen. Kuntien vastuulla olevien varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen laatu täytyy turvata kuntien tehtäviä uudistettaessa. Vain sivistykseen panostamalla Suomen kunnista ponnistaa osaavia ihmisiä koko maan tarpeisiin.

 

Nämä vaalit tullaan muistamaan uimahallivaaleina. Toisin kuin perussuomalaiset jo muinaiset roomalaisetkin ymmärsivät kylpyläkulttuurin merkityksen. Saunominen, uiminen ja kylpyläpalvelut ovat aina olleet suomalaisille tärkeitä palveluita.  Välillä on tuntunut, että kuntalaisten mielipiteet sivuutetaan ja vastakkain asetetaan käyttäjien tarpeet ja taloudelliset laskelmat. Liekö tässä syy perussuomalaisten vaalituloksen romahtamiselle Rovaniemellä.

 

On tärkeää, että kuntalaiset huolehtivat oma-aloitteisesti kunnostaan ja terveydestään liikkumalla monipuolisesti. Liikuntapaikkojen tulee olla sellaisissa paikoissa, että saavutettavuus on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Sen vuoksi SDP:n valtuustoryhmä kannattaa uimahallin sijoittamista kaupungin keskustaan myös tulevalla valtuustokaudella. Sijoituspaikkana kyseeseen voisi tulla myös Valionranta. Kyse on isosta noin 20 miljoonan euron investoinnista ja palvelut, jotka eivät palvele kuntalaisia parhaalla mahdollisella tavalla, on verorahojen haaskausta.

 

Koulutuksen, kehittämisen ja kaavoittamisen lisäksi vaaleissa keskustelutti työllisyyden hoito. Työttömyyden purkamisen tulee olla keskiössä tulevalla valtuustokaudella. Kaikkien voimavarat tarvitaan käyttöön – jokaisella työkykyisellä ja – haluisella on oikeus työhön. Myös ikäihmisten asiat olivat esillä päivittäin ja palvelut täytyy olla niin hyvällä tasolla, ettei ikääntymistä tarvitse pelätä.

 

Vaalit on se hetki kun jokainen täysikäinen kuntalainen voi äänestämällä kertoa, mihin suuntaan kaupunkiamme tulee kehittää. Keskusta säilyi suurimpana puolueena, mutta vaalien voittajia olivat SDP ja kokoomus. Kiitollisin mielin tuoreen valtakirjan kanssa jatkan työtä Rovaniemeläisten parhaaksi. Pidetään yhteyttä vaalien välilläkin.

 

Johanna Ojala-Niemelä

Kansanedustaja

Kolumni Uusi Rovaniemi-lehdessä