BUDJETTIRIIHESTÄ HELPOTUSTA IHMISTEN ARKEEN

Ukrainan sodan seurauksena inflaatio on kiihtynyt viime aikoina nopeinta tahtia liki 40 vuoteen, ja se on näkynyt kohtuuttoman kovina hintoina ihmisten arjessa. Energian ja polttoaineiden hinnannoususta, ruuan kallistumisesta ja yleisestä inflaatiosta aiheutuvat ongelmat odottavat syksyn budjettiriihessä ratkaisua. Ihmisten arkea on helpotettava ja kompensoitava hintojen nousua niille, jotka siitä eniten kärsivät. Samalla päättäjien on kuitenkin oltava varovaisia, jotta itse ongelmaa eli inflaation nousua ei pahennettaisi. Siksi esimerkiksi Kokoomuksen esittämät laajat veronkevennykset eivät ole ekonomistien mielestä hyvä ratkaisu tilanteeseen.

Marinin hallitus on reagoinut hintojen nousuun tekemällä aikaistetun indeksikorotuksen sosiaaliturvaan ja parantamalla työmatkavähennystä. Tällä viikolla koittavassa budjettiriihessä on tehtävä lisää täsmätoimia ihmisten arjen helpottamiseksi. Erityisesti lapsiperheet, eläkkeensaajat ja pitkiä työmatkoja ajavat on huomioitava. Nyt jo tehtyä matkakuluvähennystä tulisi jatkaa koko vuoden 2023 ajan ja harkita sen nostamista 0,30 eurosta per kilometri 0,35 euroon per kilometri

Myös sähkön hinnan nousun hillitsemiseksi tarvitaan pikaisia toimia. Mahdollisia sähkö- tai arvonlisäveron alennuksia tehdessä on varmistuttava mahdollisimman hyvin, että muutos näkyy myös hinnoissa. Lisäksi tulee harkita kohdennettuja tukia haavoittuvimmassa asemassa oleville ja varmistaa viimesijaisten tukimuotojen riittävyys.

Polttoaineiden sekoitevelvoitteen määräaikainen lasku pudotti liikenteen polttoaineiden hintaa heinäkuun alusta alkaen. Sekoitevelvoitteen alentamista on jatkettava aiemmin tehtyjen päätösten mukaisesti myös vuodelle 2023.

Jo aiemmin SDP on esittänyt kohdennettuina toimina varhaiskasvatusmaksujen alentamista, työmatkavähennyksen lisäkorotusta, kohdennettua tuloveronkevennystä pieni- ja keskituloisille palkansaajille ja eläkeläisille, yksinhuoltajakorotusten korottamista, sosiaalietuuksien indeksitarkistusten aikaistamista, ulosoton vapaakuukausien lisäämistä ja suojaosan korotusta sekä keliakiakorvauksen palauttamista.

Marinin hallitus on osoittanut kykynsä johtaa Suomea yhtenä rintamana haastavissakin kriiseissä, joten syksyn budjettiriihestä on odotettavissa tasapainoinen ja oikeudenmukainen ratkaisu. Lappilaisten kannalta on tärkeää, että leipää ja lämpöä riittää myös ensi talvena.

Johanna Ojala-Niemelä

kansanedustaja (sd.)

Kirjoitus julkaistu Uusi Rovaniemi-lehdessä 31.8.2022.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *