Avustusjärjestöillä tärkeä rooli myös joulun alla

KIRJOITUS ON JULKAISTU UUSI ROVANIEMI-LEHDESSÄ JOULUKUUSSA 2024.

Viime viikolla sain kunnian osallistua Suomen Punaisen Ristin Ruokaa ja osallisuutta -hankkeen loppuseminaariin. Projektin tavoitteena on ollut kehittää ruoka-avun oheistoimintaa paremmin avunsaajien tarpeita vastaavaksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt kertaluonteisia avustuksia ruoka-avun järjestämiseen vuodesta 2016 alkaen lähes vuosittain. Nyt ruoka-aputoiminnan rahoitus on vakinaistettu kolmeen miljoonaan euroon vuodessa ja jatkossa avustuksia myöntää THL.

On hienoa ja tärkeää, että meillä on aktiivisia ruoka-aputoimijoita Suomessa, mutta samalla se herättää kysymyksen: Miten voimme sanoa olevamme hyvinvointivaltio, jos osalla ihmisistä ei ole varaa edes elämän perustarpeisiin, kuten säännölliseen, ravitsevaan ruokaan?

Näin joulun alla näemme myös erilaisia joulukeräyksiä ympäri Suomen. Esimerkiksi lapsiperheköyhyyttä kohtaavia perheitä auttavan Hope ry:n joulupuita on ollut kauppakeskuksissa, hotelleissa, kahviloissa, liikuntapaikoissa ja lääkäriasemilla.

Lapsiperheiden talousahdinko on syventynyt ja se näkyy toiveissa. Lasten ja nuorten lahjatoiveissa pyydetään muun muassa lahjakortteja ruokaostoksiin ja hygieniatarvikkeisiin. Jotkut lapset taas toivovat vanhemmalle enemmän aikaa. Nousevien kustannusten keskellä monet matalapalkka-alalla työskentelevät ihmiset ja vanhemmat ovatkin joutuneet tekemään useampaa eri työtä, mikä on pois perheen yhteisestä ajasta.

Orpon hallitus on omilla toimillaan heikentänyt jo ennestään haastavassa tilanteessa olleiden ihmisten ja lapsieprheidentilannetta. Sotejärjestökenttään kohdennetut leikkaukset kohdistuvat myös yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin ja uhkaavat horjuttaa näin koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi valtionavustusten taso on turvattava pitkäjänteisesti ja ennakoitavasti. Avustusjärjestelmään on kehitettävä ja hallinnollista taakka vähennettävä. Järjestöihin kohdistuvien leikkausten vaikutusarviot on tehtävä kattavasti huomioiden tarpeiden kasvu muualla sote-palvelujärjestelmässä sekä arvioiden perus- ja ihmisoikeudet. 

Kun Orpon hallitus esittää kovia leikkauksiaan, niin olisi hyvä muistaa, että leikkausten kohteena ovat ihan oikeat ihmiset: vähävaraiset lapsiperheet, opiskelijat, ikäihmiset ja työssäkäyvät.

Näin joulun alla toivon, että meiltä kaikilta löytyy empatiakykyä auttaa toisiamme niin arjessa kuin politiikassa.

Johanna Ojala-Niemelä

Kansanedustaja (sd.)

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *