Tutkimuksen vapaudesta on keskusteltu viime vuosina paljon. Vapaa tutkimus on uhattuna jopa länsimaissa. Suurimpana uhkana tällä hetkellä voidaan pitää presidentti Trumpin hallinnon painostusta yliopistosektoria kohtaan Yhdysvalloissa, millä on todennäköisesti suuria vaikutuksia jopa globaalisti korkeakoulujen mahdollisuuksiin tehdä vapaata tutkimusta.
Länsimaisia demokratioita haastetaan tällä hetkellä voimakkaasti sekä ulkoisesti että sisäisesti. Suomessa tuoreena esimerkkinä on Orpon hallituksen Suomen Akatemian lain muuttamisen yhteydessä tehty esitys, jonka mukaan Akatemian tulisi tehtäviään hoitaessaan ottaa huomioon Suomen kansallinen turvallisuus ja kansainväliset velvoitteet sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset.
Esitys ulko- ja turvallisuuspoliittisten linjausten huomioonottamisesta aiheutti runsasta julkista keskustelua.
Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan ehdotetusta 2 §:n 2 momentista on poistettava maininta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaissa turvattu tieteen vapaus edellyttää, että tieteellisessä tutkimuksessa tulee voida arvioida kriittisestikin vallitsevaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ja sen kehittämistä. Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka, samoin kuin muut politiikan lohkot, ovat jatkuvan muutoksen kohteena. Ehdotetun säännöksen sanamuoto vaikuttaa mahdollistavan tulkinnan siitä, ettei Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa voitaisi kyseenalaistaa jonkinlaista virallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Hallitus perääntyikin nopeasti ja kyseinen kohta poistettiin sivistysvaliokunnan toimesta laista.
On syytä korostaa, kuten perustuslakivaliokuntakin teki asiasta antamassaan lausunnossa, että tutkimusturvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää ja on syytä kiinnittää huomiota siihen, että keinoja edistää tutkimusturvallisuutta ja estää tutkimuksen ja tutkimustulosten päätymistä esimerkiksi Suomen turvallisuutta vaarantavaan käyttöön on syytä pohtia edelleen.
Hyvät kuulijat
Tutkimuksen vapautta voidaan käsitellä monestakin näkökulmasta. Käyn tässä läpi niistä muutaman.
Ensimmäiseksi haluan korostaa akateemista vapautta eli tutkijan oikeutta valita itse tutkimusaiheensa, menetelmänsä ja tulkintansa. Tämä vapaus on olennainen osa tieteellistä autonomiaa. Tutkijan työ perustuu pitkäjänteiseen perehtymiseen, asiantuntemukseen ja eettiseen vastuuseen – ei hetkellisiin poliittisiin tai taloudellisiin suuntauksiin. Kun tutkija valitsee tutkimusaiheensa vapaasti, tiede voi tarttua myös vaikeisiin, epämukaviin tai yhteiskunnallisesti herättäviin kysymyksiin. Se on juuri tätä kykyä katsoa sinne, mihin muut eivät katso, joka mahdollistaa merkittävät läpimurrot ja aidon ymmärryksen syventymisen.
Tutkimustuloksia pitää pystyä julkaista vapaasti. Tieteellä ei ole velvollisuutta miellyttää vallanpitäjiä tai vahvistaa yleisiä ennakkoluuloja. Päinvastoin – tutkimus voi ja sen tulee haastaa vallitsevia käsityksiä, osoittaa ristiriitaisuuksia ja tuoda esiin näkymättömiä ilmiöitä. Siksi on elintärkeää, että tutkijalla on oikeus julkaista tuloksensa, myös silloin kun ne ovat epämiellyttäviä tai vaikeita hyväksyä. Vapaus julkaista on samalla vastuu julkaista rehellisesti ja läpinäkyvästi – myös silloin, kun tulokset eivät vastaa omia tai rahoittajan odotuksia.
Tutkijalla pitää olla myös oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun asiantuntijana. Tutkijoilla on ainutlaatuinen tehtävä tuoda tietoon perustuvaa puhetta yhteiseen tilaan. Tämä ei ole poliittista aktivismia vaan kansalaisvastuuta. Oikeus ja velvollisuus kritisoida, kyseenalaistaa ja esittää vaihtoehtoja kuuluu tutkijalle yhtä lailla kuin muille yhteiskunnan jäsenille – mutta asiantuntemuksen kautta, ei mielipiteiden tai ideologioiden varassa.
Hyvät kuulijat
Tutkimuksen vapaus on myös yhteiskunnallinen uöottuvuus. Se tarkoittaa ennen kaikkea riippumattomuutta ulkoisesta vaikuttamisesta. Tutkimuksen tulee voida kulkea sinne, minne kysymykset ja uteliaisuus sen vievät, ei sinne, minne poliittinen paine, taloudelliset intressit tai ideologiset tavoitteet sitä ohjaavat. Kun tutkimusta ohjataan poliittisin tai kaupallisin motiivein, vaarana on, että totuuden sijaan palvellaan valtaa tai voittoa.
Tämä ei tarkoita, että tutkimuksen tulisi olla yhteiskunnasta irrallaan — päinvastoin. Tutkimuksella on yhteiskunnallinen vastuu. Sen tehtävänä on edistää yhteistä hyvää, tuottaa tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään maailmaa paremmin, tekemään parempia päätöksiä ja rakentamaan oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta. Tämän vuoksi tutkimuksen on oltava eettisesti kestävää, läpinäkyvää ja vastuullista — sen on kohdeltava tutkimuskohteita kunnioittavasti ja otettava huomioon vaikutuksensa ympäristöön ja ihmisiin.
Tutkimuksen vapaus ei ole täydellinen, ellei siihen liity myös oikeus päästä osalliseksi tutkimuksesta. Tämä tarkoittaa sekä tasa-arvoista pääsyä tutkimustietoon että mahdollisuutta osallistua itse tutkimusprosessiin. Avoin ja osallistavat tutkimusmenetelmät eivät ainoastaan lisää tutkimuksen luotettavuutta, vaan ne myös vahvistavat demokratiaa. Kun tutkimus on avoinna kaikille, se ei ole vain harvojen valta, vaan kaikkien oikeus.
Tutkimuksen vapaus, vastuullisuus ja saavutettavuus kulkevat käsi kädessä. Ne muodostavat perustan, jolla luotettava ja yhteiskuntaa palveleva tiede voi rakentua. Meidän tehtävämme ei ole vain puolustaa näitä periaatteita, vaan myös kehittää niitä — yhdessä.
Hyvät kuulijat
Lainsäädännöllisestä näkökulmasta tutkimuksen vapaus on tietysti perusoikeus. Perustuslain 16 §:ään, jossa todetaan: ”Tieteellä, taiteella ja ylimmällä opetuksella on vapaus.” Tämä lause ei ole vain symbolinen; se muodostaa oikeudellisen perustan, joka velvoittaa viranomaisia ja lainsäätäjiä kunnioittamaan ja suojelemaan tieteellistä toimintaa. Tutkimuksen vapaus tarkoittaa oikeutta valita tutkimusaihe, käyttää soveltuvia menetelmiä ja julkaista tulokset ilman poliittista tai taloudellista painostusta. Tämä suoja on olennainen demokratian, innovaatioiden ja kriittisen ajattelun kannalta.
Perustuslaillinen suoja ei kuitenkaan yksin riitä, ellei sen tueksi ole käytännön toimenpiteitä, jotka turvaavat tutkijoiden oikeusturvan. Valitettavasti on tilanteita, joissa tutkijoita on pyritty vaientamaan esimerkiksi poliittisesti arkaluonteisten tai taloudellisesti epämiellyttävien tutkimustulosten vuoksi. Tällaisiin tilanteisiin lainsäädännön on vastattava selkeästi ja tiukasti.
Lainsäädännöllä tulee estää suora ja epäsuora sensuuri, sekä suojella tutkijoita painostukselta, häirinnältä ja mahdollisilta rangaistuksilta, jotka liittyvät heidän lailliseen tutkimustyöhönsä. Tähän voidaan vastata esimerkiksi rikoslain ja työlainsäädännön keinoin, mutta yhtä tärkeää on tutkimuslaitosten ja yliopistojen selkeä sisäinen ohjeistus tutkijoiden sananvapauden ja tutkimusvapauden puolustamiseksi.
Tutkijoihin kohdistuva häirintä on arkipäivää Suomessakin – siitä on tullut järjestelmällinen ilmiö.
Yhä useammat tutkijat, etenkin yhteiskunnallisesti kantaa ottavat, naiset, vähemmistöihin kuuluvat ja ilmaston, tasa-arvon tai ihmisoikeuksien kaltaisia aiheita tutkivat ihmiset, joutuvat kohtaamaan vihapostia, maalittamista, uhkauksia ja sosiaalisen median ajojahtia. Heitä yritetään hiljentää. Heitä painostetaan luopumaan näkyvyydestään.
Tämä ei ole vain yksittäisten ääriäänien ilmiö. Usein häirintä on koordinoitua, poliittisesti motivoitunutta ja osa laajempaa kampanjaa tieteen ja asiantuntijuuden uskottavuutta vastaan. Tavoitteena ei ole vain saada yksittäinen tutkija hiljenemään, vaan kylvää pelkoa koko tiedeyhteisöön:
Pahimmillaan tämä on toimiva strategia. Tutkijat alkavat vältellä medianäkyvyyttä. He jättävät kertomatta tutkimuksistaan julkisuudessa. He vaihtavat tutkimusaihetta tai harkitsevat alan vaihtoa. Ja kun tutkija hiljenee, hiljenee myös yhteiskunnallinen keskustelu. Häirintä ei siis ole vain yksilön tragedia – se on demokraattisen tiedonvaihdon tukahduttamista.
Ilmiöön on puututtava aikaisempaa voimakkaammin. Ensinnäkin, korkeakoulujen on otettava vastuu tutkijoiden turvallisuudesta. Tämä ei tarkoita vain tukiviestejä, vaan konkreettisia toimia: turvakoulutusta, oikeudellista tukea, häirinnän tunnistamista ja siihen puuttumista. Korkeakoulujen tulee olla selkeästi tutkijan puolella – ei ”neutraali”, vaan selvästi häirintää vastustava.
Toiseksi, median, päättäjien ja kansalaisyhteiskunnan on ymmärrettävä, mitä on pelissä. Kun tutkijoita vaiennetaan, yhteiskunta menettää kyvyn perustaa päätöksensä tutkittuun tietoon. Me menettämme kriittisyyden, jolla valtaa pidetään vastuullisena.
Tieteen vapaus ei ole itsestäänselvyys. Se ei elä vain perustuslaissa tai yliopistolain pykälissä. Se elää siinä, että tutkija voi puhua – myös vaikeista asioista – ilman pelkoa. Meidän kaikkien tehtävänä on huolehtia siitä, että näin on jatkossakin.
Lainsäädännöllisestä näkökulmasta keskeistä on myös tutkimusrahoituksen sääntely. Sekä julkinen että yksityinen rahoitus voi vaikuttaa tutkimuksen suuntaan, mutta erityisesti sen riippumattomuuteen. Julkisessa rahoituksessa on huolehdittava siitä, että rahoituspäätökset perustuvat tieteelliseen arvioon eikä poliittisiin intresseihin. Vastaavasti yksityisen rahoituksen kohdalla on välttämätöntä säätää läpinäkyvyydestä ja mahdollisista sidonnaisuuksista.
Tutkimusrahoituksen sääntelyssä lainsäädännöllä voidaan turvata avoimuus, eettiset standardit ja tutkijan mahdollisuus julkaista tulokset riippumatta siitä, miellyttävätkö ne rahoittajaa vai eivät. Erityisesti soveltavassa tutkimuksessa, jossa teollisuuden intressit voivat olla vahvasti läsnä, on varmistettava, ettei tutkimustuloksia manipuloida tai piiloteta.
Hyvät kuulijat
Vapaus tuo mukanaan vastuun. Vapaus tutkia, kysyä ja kyseenalaistaa ei ole vapautta sivuuttaa tutkimuseettisiä periaatteita. Tutkimuksen on oltava totuudellista – ei vain faktuaalisesti totta, vaan myös rehellistä aikeissaan ja metodeissaan. Totuuden etsintä ei saa nojata vääristelyyn, plagiointiin tai piilotettuihin motiiveihin.
Lisäksi tutkimuksen tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja yksilön suojaa. Kun tutkimme ihmisiä – heidän elämäänsä, kehoaan, mielenterveyttään tai historiaansa – meidän on varmistettava, että heitä kohdellaan ihmisarvoa kunnioittaen. Tietosuoja ei ole byrokraattinen hidaste vaan osa eettistä velvoitetta suojella yksilöä.
Tässä yhteydessä eettisten toimikuntien rooli on keskeinen. Ne toimivat yhteiskunnan omatuntona, arvioiden tutkimussuunnitelmia erityisesti silloin, kun tutkimus koskee ihmisiä tai eläimiä. Ne eivät ole esteitä tutkimukselle, vaan niiden tehtävä on varmistaa, että vapaus ei muutu hyväksikäytöksi tai välinpitämättömyydeksi. Eettiset toimikunnat ovat tutkijan tukena – ne tarjoavat peilin, johon katsoa, ja joskus myös jarrun, joka voi estää peruuttamattoman vahingon.
Tutkijan rehellisyys on kaiken tämän ytimessä. Rehellisyys tarkoittaa, että tulokset raportoidaan sellaisina kuin ne ovat, eivät sellaisina kuin toivoisimme niiden olevan. Läpinäkyvyys puolestaan tarkoittaa, että tutkimuksen taustat, rahoituslähteet ja menetelmät ovat avoimesti nähtävillä. Vastuullisuus merkitsee, että tiedämme, mitä vaikutuksia tutkimuksellamme voi olla – ja että olemme valmiita kantamaan vastuun niistä.
Tieteen vapaus on arvokas, mutta hauras asia. Se ei säily itsestään. Se tarvitsee puolustajikseen tutkijoita, jotka toimivat tinkimättömästi eettisten periaatteiden mukaan. Se tarvitsee instituutioita, jotka tukevat avoimuutta ja vastuullisuutta. Ja se tarvitsee yhteiskuntaa, joka ymmärtää, että tiede ei ole irrallaan arvoista – vaan juuri arvojen kautta tiede voi palvella meitä kaikkia.
Hyvät kuulijat
Yhä useammin tutkimusta rahoitetaan hankkeina, joissa korostuu sovellettavuus, kaupallistettavuus ja nopea vaikuttavuus. Tämä markkinalähtöinen lähestymistapa voi ajaa tieteen siihen suuntaan, missä hyödyt ovat mitattavissa kvartaalitalouden aikajänteellä. Tällöin vaarana on, että perustutkimus, joka ei tuota tuloksia heti, jää taka-alalle. Vielä suurempi huoli koskee kriittistä tiedettä – tutkimusta, joka haastaa vallitsevia rakenteita, kyseenalaistaa vallassa olevien näkemyksiä tai tarkastelee yhteiskunnan kipukohtia. Tällainen tiede harvoin houkuttelee suuria sponsoreita.
Kun yliopistot voivat itse määrittää tutkimuksen painopisteet, ne voivat tehdä strategisia valintoja pitkäjänteisesti, omaa asiantuntemustaan hyödyntäen. Mutta entä jos rahoitus sidotaan ylhäältä ohjattuihin, poliittisesti muotoiltuihin ohjelmiin? Tai kun laitokset joutuvat kilpailemaan eloonjäämisestään tulospohjaisen rahoitusmallin ehdoilla? Tällöin strateginen autonomia muuttuu reaktiiviseksi sopeutumiseksi. Vapaus menettää sisältönsä, jos sitä ei voi käyttää.
Hyvät kuulijat
Tieteen vapaus on demokratian mittari. Kun tutkijoiden työrauhaa, tutkimusaiheiden vapautta tai akateemista keskustelua rajoitetaan, kyse ei ole vain yliopistoista. Kyse on siitä, kuinka avoin ja kriittinen yhteiskunta sietää erilaisia näkemyksiä ja epämukavia totuuksia. Demokratia ei merkitse pelkkää vaalijärjestelmää, vaan kykyä käsitellä ristiriitoja rakentavasti – ja tieteen tehtävä on tuottaa juuri näitä kriittisiä havaintoja ja todisteita, joihin julkinen päätöksenteko voi ja sen tulee perustua.
Vastaa