Perussuomalaisilta bensapopulismia – teot puuttuvat

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Perussuomalaiset lupasivat viime eduskuntavaaleissa euron bensaa pumpuilta. Tänään polttoaineiden hinnat huitelevat pilvissä, mutta oikeistohallitus ei ole ryhtynyt toimiin polttoaineen hinnan huojentamiseksi. Tämä on äänestäjien petkutusta, sillä bensan hinnan alennus oli yksi perusuomalaisten kärkiteemoista ja lupauksista vaaleissa.

Vast´ikään Suomessa ylittyi dieselin hinnassa peräti 2,7 euron raja litralta ja se on nyt Euroopan unionin kalleinta. Bensiinin hinta lähestyy 2,5 euron haamurajaa litralta. Asiantuntijat ennustavat, että jopa kolmen euron raja voi ylittyä, jos Lähi-idän konflikti pitkittyy, öljyn tuotanto ja kuljetushäiriöt pahenevat ja raakaöljyn hinta nousisi esimerkiksi 130-150 euroon barrelilta.

Ruotsi sen sijaan on alentanut dieselin ja bensiinin verotusta määräaikaisesti toukokuun alusta syyskuun loppuun EU:n sallimalle vähimmäistasolle. Dieselin veronalennus oli Ruotsissa noin 40 senttiä litra sisältäen alvin, jos koko veronalennus siirtyy pumppuhintoihin. Lisäksi Ruotsi haki EU:lta luvan mennä EU:n normaalin vähimmäisverotason alapuolelle. Lupa myönnettiin, ja Ruotsissa tehtiin vielä uusi, suurempi veronalennus heinäkuun alusta marraskuun loppuun. Tämän alennuksen vaikutus kuluttajahintaan on noin 3 kruunua per litra. Toki on huomattava, että Ruotsissa julkisen talouden tila on merkittävästi parempi kuin Suomessa.

Suomen ja Ruotsin välillä dieselin hinnassa onkin nyt huima 80 sentin ero pumppuhinnoissa. Länsi-rajalla kaikki kynnelle kykenevät jobbaavat nyt polttoaineita Ruotsista. Tämä näivettää rajaseutua ja vaikeuttaa paikallisten huoltamoyritysten toimintaa Suomen puolella. Myös logistiikan kulut kallistuvat ja ne siirretään suoraan hintoihin, jolloin kuluttajat maksavat kalliimpia tuotteita ja tarvikkeita.

Osalle kansalaisia liikkumisen kalleus uhkaa jo työssäkäyntiä ja arjen toimintoja. SDP on omassa vaihtoehtobudjetissaan esittänyt matkakuluvähennyksen korotusta laskemalla omavastuu 750 euroon ja nostamalla enimmäismäärä 8 400 euroon. Tämä kannustaisi työssäkäyviä ihmisiä ja on paljon reilumpi esitys kuin hallituksen nykyinen.

Suomessa tarvitaan kunnon keskustelu liikkumisen hinnasta. Sähköistyvä liikenne on mahdollisuus ja latausverkosto paranee koko ajan myös pohjoisessa. Iso kysymys ensikaudella tulee olemaan myös liikenteen verotuksen iso remontti.  Ilman lisätoimia tieliikenteen verotuotto alenee 2025-2030 miljardilla eurolla samaan aikaan kun sopeutustarve valtiontaloudessa on 8-11 mrd.€. Vetoan, että Orpo-Purran hallitus suhtautuisi vakavasti liikkumisen kalleuteen ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin halvan bensapopulismin sijaan.

Johanna Ojala-Niemelä

kansanedustaja (sd.)

KIRJOITUS ON JULKAISTU UUSI ROVANIEMI -LEHDESSÄ 23.9.2026.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *